sunnuntai 8. syyskuuta 2013

sunnuntai viettoa

Tänään oli poikkeuksellisen puuhakas sunnuntai. Yleensä vapaat sunnuntait tönötetään sohvalla ja katsotaan telkusta jotain todella älyllistä.  :)

Tänään kuitenkin käväisimme Asematapahtumassa, joka on siis vr:n ja paikallisten yrittäjien järjestämä markkinatapahtuma, johon liittyy myös asemajuoksu ja ilmainen kuljetus junalla Hyvinkään rautatiemuseoon. Siellä emme käyneet, mutta kävimme kuitenkin kaupunginmuseossa. Ihme juttu, kohta 15 vuotta Riihimäellä ja tuolla ei ole tullut käytyä. Mutta nyt on. Hurmaava pieni paikka, vanhassa puutalossa rautatiemäellä. Lisäksi kävimme Pompotissa, joka oli myös uusi tuttavuus. Ja mukava yllätys, täynnä hauskoja lahjaideoita ja kivaa tunnelmaa. Olen kateellinen heille jotka saavat työskennellä siellä. Minäkin tahdon oman kaupan ja hyvän tunnelman. Hyvän mielen voi aistia ja tuossa pienessä kaupassa oli hyvää mieltä roppakaupalla.  :)

Iltasella kävimme vielä Tervakosken elokuvateatterissa katsomassa Tumman veden päällä. Elokuva itsessään ei varmaankaan mikään klassikko ole, mutta mukavasti se aika meni, joten kriteeri kai sekin on. Joskus kun elokuvaa on toivonut loppuvan ja jopa tosiaan miettinyt että lähteekö pois. Esimerkkinä Hobitti.Se oli tosi pitkästyttävä. Erikoisefektien ilotulitusta,mutta jätti ainakin mut ihan kylmäksi.  :)

Päivän tunnelma :  rauha ja ilo

2 kommenttia:


Oma blogiluettelo


Miska